Ruokavisa 2024 tutustuttaa oppilaat viljaan ja koko viljaketjun toiminta alkutuotannosta kuluttajalle. Visan oppimateriaali löytyy sivun vasemman reunan valikosta. Vuoden 2024 osaamiskilpailu käydään 5.2.-15.3.2024 osoitteessa ruokavisa.fi. Ilmoittautuminen visaan avataan 29.1.2024 ruokavisa.fi -osoitteessa. Visaa voi hyödyntää opetuksessa myös kilpailuajankohdan jälkeen.

Ruokavisa tutustuttaa nuoret ruokaketjuun pellolta pöytään

Ruokavisa on tarkoitettu yläkoulun oppilaille, opettajille sekä opinto-ohjaajille. Opetuskokonaisuus pohjautuu perusopetuksen opetussuunnitelmaan ja sen sisältö nivoutuu moneen oppiaineeseen. Osaamiskilpailuun voivat osallistua kaikki yläkoulun opettajat opetusryhmineen.

Oppilasryhmillä on mahdollisuus päästä loppukilpailuun pelaamalla Ruokavisa läpi ennalta määriteltynä kisa-ajankohtana. Visa on käytettävissä osana opetusta myös kilpailuajan jälkeen. 

Ruokavisa on yläkouluille suunnattu ruokakasvatuksen opetuskokonaisuus, joka tuotettiin ensimmäisen kerran vuonna 2012 Ruokatiedon, MTK:n ja Kotitalousopettajien liiton yhteistyönä. Visan sisällöt suunnittelee työryhmä, johon kuuluu pedagoginen asiantuntija sekä eri alojen asiantuntijoita vuoden teemasta riippuen.

Yhteydenotot:
Ruokatieto Yhdistys ry
ruokakasvatus(at)ruokatieto.fi
p. 040710 4170 (vaihde)

Siirry takaisin sivun alkuun