1930-luvulle tultaessa ruokatavoilla ei ollut maaseutuperheissä niin suurta merkitystä kuin muissa perheissä. Tärkeintä oli, että ruokailijat kunnioittivat ruokaa, sillä pettuvuodet kokeneet vanhemmat iskostivat lapsiinsa hartaan suhtautumisen ruokaan. Yleensä maaseutuperheen jokaisella ruokailijalla oli oma lautanen, veitsi ja haarukka, vaikka tavat eivät kuitenkaan olleet täysin vakiintuneet. Joissakin perheissä ruokailuvälineinä käytettiin vielä lusikkaa ja puukkoa, mitä pidettiin hyvin vanhanaikaisena. Lautasliinoja työläisperheissä ei juurikaan käytetty, ja arkisin ruuat tarjoiltiin kattiloista ja muista valmistusastioista.

Ruuan kunnioittaminen oli myös työläisperheissä tärkeää. Useissa taloissa luettiin ennen ateriaa ruokarukous. Tappelu ruokapöydässä oli ehdottomasti kielletty, ja ruuasta piti aina kiittää. Ulos ei saanut mennä ruoka suussa, saatika sitten leipä kädessä. Pöydässä sai yleensä puhua, mutta ei nauraa eikä höpöttää turhia. Äiti saattoi jopa napauttaa lusikalla päähän ruokapöydässä huonosti käyttäytyvää lasta.

Keskiluokkaisissakin perheissä ruokapöydässä tuli käyttäytyä hyvin. Keskustelun piti olla hillittyä ja sivistynyttä. Puhumattomana pöydän ääressä aterioinutta pidettiin jopa huonotapaisena. Jokaisella perheenjäsenellä oli oma lautasliina, joka oli yleensä kiedottu hopearenkaaseen. Naiset laittoivat lautasliinat syliin ja miehet työnsivät ne kaulukseensa. Yleensä ruoka tuotiin pöytään tarjoiluastioissa, eikä perunakattilaa tai paistinpannua nostettu pöytään.

Pulavuodet

Sodan alkaessa uskottiin, että sota-ajasta tulisi lyhyt, minkä vuoksi elintarvikkeiden säännöstelyyn ryhdyttiin hitaasti. Lokakuussa 1939 säännösteltiin vain kahvia ja sokeria. Suomi selviytyi varastojensa turvin kevääseen 1940 asti, minkä jälkeen säännöstelytahti kiristyi. Viljan, voin, maidon, maitotuotteiden ja lihan säännöstely alkoi vuoden 1940 aikana. Peruna ja tupakka taas säilyivät säännöstelyn ulkopuolella kesään 1942 saakka.

Suomalaiset joutuivat pulan edessä muuttamaan ruokavaliotaan. Sota-aikana leipäviljan kulutus oli noin kolme neljäsosaa rauhanaikaisesta kulutuksesta, mutta muiden elintarvikkeiden kulutus supistui huomattavasti enemmän. Etenkin maito, sokeri, voi ja liha esiintyivät useammin haaveissa kuin ruokapöydässä. Suomalaiset selvisivät sodasta perunan voimalla, ja sen kulutus jopa kolminkertaistui. Myös kalan menekki nousi huomattavasti. Lisäksi juurekset ja riista toivat helpotusta pula-ajan ruokavalioon.

1940-luvun lopulla pahin pula alkoi olla ohi. Syksyllä 1948 jo puolet elintarvikkeista oli jo säännöstelyn ulkopuolella. 1950-luvulle tultaessa pulaa oli enää ylellisyytenä pidetyistä tavaroista kuten nailonsukista, kotitalouskoneista ja henkilöautoista. Viimeiset ostokortit jäivät pois käytöstä, kun kahvi vapautui säännöstelystä vuonna 1954.

Evakkojen ruokaperinteet

Sodan jälkeen evakot levisivät ympäri Suomea. Karjalaiset toivat mukanaan vaikutteita muualle Suomeen, ja vastaavasti he omaksuivat kantaväestön tapoja. Karjalaiset eivät kuitenkaan ottaneet omakseen kovaa leipää, klimppisoppaa, makkaranvalmistusta tai liharuokia, pitkää piimää eikä sahtia. Kantaväestö eli paikkakunnalla aiemmin asuneet eivät puolestaan ihastuneet karjalaisiin hapanruokiin. Juhlapöytään sopivat ruokalajit, etupäässä karjalanpaisti ja -piirakka, sen sijaan levisivät tehokkaasti kantaväestön käyttöön.

Karjalanpiirakka oli karjalaisista ruokalajeista ylivoimaisesti laajimmalle levinnyt tuote, jota alettiin syödä maan joka kolkassa. Se oli tunnettu jossain määrin jo ennen toista maailmansotaa kotitalousalan koulujen ja kaupunkileipomoiden kautta, mutta maaseudulla piirakkaa ei tunnettu lainkaan. Piirakan suosio toisen maailmansodan jälkeen perustui siihen, että se oli sopiva vaihtoehto tarjoiluun sekä ruoka- että kahvipöydässä.

Siirry takaisin sivun alkuun